Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Tiedote: Metsähallitus keskittää kiviainesliiketoimintaansa

11.01.2018 09:00

Tiedote 11.01.2018

Metsähallitus keskittää kiviainesliiketoimintaansa vuoden 2018 alusta alkaen Kiinteistökehitys-vastuualueeseen. Metsähallitus on harjoittanut kiviainesliiketoimintaa Kiinteistökehityksen lisäksi MH-Kivi Oy:ssä.

”MH-Kivi Oy hoitaa edelleen omaa sopimuskantaansa, mutta uusien kohteiden myynti ja markkinointi tehdään jatkossa Kiinteistökehityksessä”, MH-Kiven toimitusjohtaja Pekka Pamppunen kertoo. MH-Kivi on tarkoitus integroida kokonaan Metsähallitus Kiinteistökehitykseen myöhemmin vuoden 2018 aikana. Metsähallituksen kiviainesliiketoiminnan järjestelyillä ei ole henkilöstövaikutuksia.

”Muutoksella pyritään palvelun selkeyttämiseen, kun kaikki kaivannaisiin liittyvät liiketoiminta-asiat hoidetaan samasta paikasta eli samoilta henkilöiltä saa palvelua riippumatta siitä onko kyse MH-Kiven vai Kiinteistökehityksen paikasta”, Metsähallitus Kiinteistökehityksen johtaja Tuomas Hallenberg sanoo.

 ”Metsähallituksen tehtävänä on omistajapoliittisten linjausten mukaisesti edistää luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä luonnonvarastrategian pohjalta. Tähän sisältyy biotalouden lisäksi myös mineraalialan kehittäminen”, Hallenberg sanoo.

”Kiinteistökehityksen kaivannaisliiketoiminta on valtion maa-ainesvarojen tutkimista, niiden luvittamista sekä maa-ainesalueiden myymistä ja vuokraamista”, Hallenberg kertoo. Myytävät ja vuokrattavat kohteet löytyvät kaivannaiset.fi-sivustolta. ”Toimintamme on ennen kaikkea edellytysten luomista alan toimijoille”, Hallenberg jatkaa. Metsähallitus jalostaa aineksia vain omaa käyttöä varten metsäautoteiden rakentamiseen, ylläpitoon ja peruskorjaukseen eikä toimita kiviaineksia ulkopuolisille asiakkaille.

Metsähallitus luopui kiviainesten jalostuksesta ja toimituksesta asiakkaille vuonna 2013, kun se myi pääosan tytäryhtiönsä Morenia Oy:n maa-ainesliiketoiminnasta.

Kiinteistökehitys vastaa Metsähallituksen liiketoiminnan mailla myös kaivosasioiden hoidosta, mm. kaivospiiri ja kaivoslupa-alueiden edunvalvonnasta. Metsätalous Oy hoitaa malminetsintään liittyvän edunvalvonnan palveluna Metsähallitukselle. Luonnonsuojelualueilla kaivoslain mukaisia asioita hoitaa viranomaisasemassa Luontopalvelut.

 "Ensi vuonna tehostamme kaivostoiminnassamme edunvalvontaa ja etsimme uusia kaivoksiin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia. Niitä voivat olla esimerkiksi kompensaatiopalvelut kaivoksille ja tietopalvelut malminetsintäyrityksille", Hallenberg sanoo.

 Lisätiedot

Metsähallitus, Mika Hytönen, kaivannaispäällikkö, 040 722 4417, mika.hytonen@metsa.fi
MH-Kivi Oy, Pekka Pamppunen, toimitusjohtaja, 040 731 3483, pekka.pamppunen@metsa.fi

 Kiinteistökehitys on Metsähallituksen liiketoiminnan vastuualue. Se vastaa kiinteistöomaisuuden hankinnasta, luovutuksesta ja vuokrauksesta sekä kaavoitusasioista. Lisäksi Kiinteistökehitys harjoittaa maa- ja vesialueita koskevaa hanke- ja kehitystoimintaa sekä kaivannaisliiketoimintaa.

Kiinteistökehityksen hoitama kiinteistöliiketoiminta kasvattaa valtion maa- ja vesiomaisuuden arvoa ja luo edellytyksiä monipuoliselle biotaloudelle sekä paikalliselle yrittäjyydelle ja luonnossa virkistäytymiselle.